Huuhkajia odottaa henkinen koetus – ”Se tuo yhden vaikeusasteen lisää”

Suomen A-maajoukkue kohtaa perjantaina Turkin MM-karsinnoissa Antalyassa.
Huuhkajien mukana on myös Puolan kakkosliigan maalipörssiä johtava Petteri Forsell, joka oli tyytyväinen maajoukkuekutsustaan.
– Se on aina kivaa laittaa Suomen kamat päälle. On tehty hyvin töitä ja tullut hyvää tulosta, ja tämä oli mukava palkinto siitä. Täytyy toivoa, että pääsee pelaamaan, niin tulee vielä parempi fiilis, 26-vuotias keskikenttäpelaaja kertoi HuuhkajaTV:n haastattelussa.
Forsell on pyssyttänyt tällä kaudella Miedz Legnican paidassa Puolan kakkostasolla jo 12 maalia ja toivoo, että hyvä vire saisi jatkoa myös maajoukkueessa.
– Pitää tietysti päästä pelaamaan. Se on se tärkein asia, ei siinä kummempia. Seurajoukkueessa olen saanut valmentajalta isoa luottoa alusta alkaen ja olen vastannut siihen. Minä ja joukkue olemme parantaneet peliämme jatkuvasti, mikä on näkynyt myös tuloksissa ja näkyy toivottavasti myös loppukaudesta nousun merkeissä. Jos pystyn pelaamaan samalla tavalla maajoukkueessa, niin onnistumisia voi tulla.
Entinen IFK Mariehamin luottopelaaja on pelannut urallaan myös Turkissa Bursasporin riveissä, joten hän tietää hieman, mitä Suomella on vastassa.
– Se on helppo sanoa, että pitää vain keskittyä pelaamiseen. On kuitenkin pakko myöntää, että se vähän häiritsee, kun tuhannet fanit viheltävät siellä joka kerta, kun vastustaja on pallossa. Turkkilaisfanit elävät pelissä vähintään yhtä isolla mentaliteetilla kuin heidän pelaajansakin. Turkin pelaajat ovat tottuneita siihen, mutta muille se tuo yhden vaikeusasteen lisää.
Forsell tiedostaa Turkin joukkueen taitavuuden ja hyökkäysvoiman, mutta sanoo, että sillä on myös heikkouksia.
– Luulen, että heidän heikkoutensa löytyy joukkuepelaamisesta, jonka pitää olla meidän vahvuutemme perjantaina. Meidän pitää puolustaa tiiviisti yhdessä. Jos teemme hommat hyvin omassa päässä, niin ehkä he eivät ole täysin hereillä meidän vastahyökkäyksissämme.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan