IL: Petteri Forsell kävi syvällä ja nousi ratkaisijaksi: ”Mietin, miksi edes pelaan jalkapalloa”
Kuva: Juha Tamminen
Petteri Forsell oli voiton takuumies, kun Miedz Legnica kaatoi kotonaan Bytovia Bytowin maalein 2-1 Puolan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 1. Divisioonassa. Forsell ampui pelissä kolme rankkaria, joista kaksi meni sisään.
Ensimmäisellä puoliskolla Forsell asteli ensimmäisen kerran ampumaan rankkaria, mutta epäonnistui laukauksessaan. Forsellin epäonnistuneen rankkarin myötä tauolle mentiin vastustajan johtoasemassa. Forsell otti raskaasti missatun rankkarin.
– Nollasta nostin itseni. En edes tuntenut itseäni puoliajalla. Minusta tuntui siltä, että miksi edes pelaan jalkapalloa, Forsell kertoi Iltalehdelle.
Toiselle puoliajalle tulikin päättäväinen mies. Viime kaudella Puolan 1. Divisioonan parhaaksi pelaajaksi valittu Forsell upotti kaksi rankkaria sisään ja vei Legnican voittoon. Molemmat rankkarit tulivat suomalaisen esityöstä.
Forsellin vetovastuuta rankkareissa ei kyseenalaistettu epäonnistumisen jälkeen.
– Ei siihen kukaan tullut. Otin pallon ja menin vetämään, Forsell totesi.
Legnica on sarjassa neljäntenä ja taistelee yhä tiukasti noususta Puolan pääsarjaan. Forsell johtaa sarjan maalipörssiä 12 osumallaan.
Legnicassa pelaa myös toinen suomalainen, KuPS:sta viime kauden jälkeen Puolaan siirtynyt Petteri Pennanen. Pennanen oli Bytovia Bytowia vastaan avauskokoonpanossa ja hänet otettiin vaihtoon 73. minuutilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta

- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä