Jarkko Wiss KuPS-ottelusta: ”Ihan hyvä esitys hiihtoloman jälkeiseksi peliksi”
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Ilves voitti tiistaina Kuopion Palloseuran 2-1 ja eteni lohkoykkösenä Suomen Cupin puolivälierään, jossa sillä on vastassa Kokkolan Pallo-Veikot.
Tiistain ottelu lähti hieman hitaasti käyntiin, mutta puolen tunnin kohdalla alkoi tapahtumaketju, joka määritteli loppuottelun kulun. Peräkkäin nähtiin Ilveksen avausmaali, suora punainen KuPS:lle sekä kuopiolaisten tasoitusmaali.
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss luonnehti ensimmäistä jaksoa rikkonaiseksi.
– Eka jakso oli vähän vaikea ja katkonainen. Välillä meillä oli vaikeuksia pelin avaamisessa ja tasapainottamisessa. Meidän piti laittaa itsemme likoon myös kontaktipelissä, sillä KuPS on vahva siinä, Wiss kertasi Ilveksen haastattelussa.
Tamperelaiset pääsivät pelaaman toisen jakson yhden ylivoimalla, ja Wiss kiittelikin omiaan siitä, miten he omaksuivat nopeasti pelaamisen vajaata miehistöä vastaan.
– Se toimi oikeastaan hyvänä harjoituksena meille. Ikinä ei treeneissä käytetä aikaa siihen, että harjoteltaisiin pelaamaan kymmentä vastaan.
Tunnin kohdalla Tuco ratkaisi ottelun Ilvekselle laittamalla pallon tyhjiin. Tiistaina joukkueita erotti vain yksi maali, ja Wiss sanoo, että enemmänkin olisi voitu nähdä.
– Olisimme mekin tietysti voineet tehdä pari maalia lisää. Ihan hyvä esitys hiihtoloman jälkeiseksi peliksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin