Maalinälkäinen Teemu Pukki uskoo Suomen uuteen nousuun: ”Perjantaina on tarkoitus voittaa”
Kuva: Juha Tamminen
Bröndby IF:n tehokärki Teemu Pukki lähtee luottavaisin mielin perjantain MM-karsintaotteluun Turkkia vastaan. Huuhkajilla on edellisestä neljästä karsintaottelusta taskussa vain yksi piste, mutta Pukki luottaa siihen, että Suomi lähtee uuteen nousuun uuden valmentajansa Markku Kanervan johdolla.
– Viimeksi, kun ”Rive” oli puikoissa, niin saatiin tosi hyviä tuloksia ja pelattiin myös hyvää peliä. Nyt on kiva päästä jatkamaan siitä. Tietenkin uskotaan, että saadaan kääntymään viime vuoden huono kausi. Meillä on kova luotto, että noustaan vielä, ja perjantaina on tarkoitus voittaa, kertoi hyökkääjä HuuhkajaTV:lle.
Pukki osui Suomen ja Turkin edellisessä kohtaamisessa vuonna 2012, jolloin Huuhkajat voitti ottelun 3-2. Tanskan liigan maalipörssin ykkönen muistelee tuota ottelua mielellään.
– Joo, se taisi olla mun eka maajoukkuemaali. Pallo taisi vielä pomppia vähän tuurilla vastustajan jalasta maalivahdin yli, mutta kaikki lasketaan. Turkki oli jo silloin kova joukkue, ja se oli kova peli, mutta voitimme kuitenkin. Se antaa uskoa myös tähän otteluun.
Viisi vuotta sitten pelatussa ottelussa maalin teki myös Perparim Hetemaj, jolle Pukki heitti pienen kuitin.
– Uskon, että meillä on samat mahdollisuut kuin silloinkin. Tietty se, että Perpa tekisi taas maalin, on vähän epätodennäköisempää.
Kotkalaislähtöinen hyökkääjä on yltynyt Tanskan Superliigassa huimaan maalivireeseen. Pukki on tehnyt tällä kaudella kuusitoista osumaa Bröndbyn riveissä ja toivoo, että sama vire jatkuisi myös maajoukkueessa.
– Tämä kausi on ollut parasta mun uralla tähän mennessä. Pelit ovat sujuneet hyvin ja se antaa aina lisää itseluottamusta myös maaotteluihin. Sain syksyllä pitkästä aikaa maajoukkueessakin maalin, joten siitäkään ei tarvitse enää stressata.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille