Mario Balotelli kertoi RMC:n haastattelussa, että hän oli lähellä siirtyä FC Barcelonaan aiemmin urallaan.

Nykyään OGC Nicessä pelaavaa Balotellia pidettiin aikoinaan yhtenä maailman lupaavimmista pelaajista, mutta 26-vuotiaan hyökkääjän ura ei ole oikein koskaan ottanut tosissaan tuulta alleen.

Internazionalessa, Manchester Cityssä, AC Milanissa ja Liverpoolissa pelannut Balotelli sanoo, että hänen uransa olisi voinut kääntyä aivan toiseen suuntaan, jos siirto Barcelonaan olisi toteutunut.

– Olin lähellä siirtoa Barcelonaan, mutta silloinen seurani halusi paljon rahaa, italialaishyökkääjä paljasti.

Ihan täydeksi farssiksi miehen uraa ei voi kuitenkaan kutsua, sillä hänellä on yhteensä neljä kansallista mestaruutta Italiasta ja Englannista sekä Mestarien liigan voitto taskussaan viimeiseltä kaudeltaan Interissä.

Lähde: The Mirror