Punaista nähnyt Sevillan pelaaja syyttää Jamie Vardya huijaamisesta – kyselee brittimedian reaktion perään

Sevillan ranskalainen keskikenttäpelaaja Samir Nasri syyttää Leicester Cityn Jamie Vardya huijaamisesta joukkueiden välisessä Mestarien liigan kohtaamisessa tiistaina. Leicester voitti ottelun 2-0 ja jatkaa turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon yhteismaalein 3-2.
29-vuotias Nasri sai tiistain ottelussa toisen keltaisen korttinsa, kun peliä oli noin vartti jäljellä. Hän ja Vardy päätyivät kesken pelitilanteen tukkanuottasille ja saivat molemmat varoitukset toistensa päähän puskemisesta.
Nasrin mukaan Vardyn käytös sai erotuomari Daniele Orsaton reagoimaan tilanteeseen kortilla.
– Minusta hän on huijari. Jos hän olisi ulkomaalainen pelaaja, brittimedia syyttäisi häntä myös. He olivat voittamassa 2-0 ja menemässä jatkoon. Keskittyisi vain pelaamiseen, ranskalaispeluri sanoi lehdistötilaisuudessa.
Vardy vastasi Nasrin syytöksiin ja sanoi, ettei ole huijari eikä ole ikinä ollut. Myös Leicesterin edustaja painotti, että Vardy on erittäin ammattimainen siinä, missä muutkin joukkueen pelaajat.
Nasri ei ollut sulattaa tiistaista tuomiotaan ja hänet piti saattaa pois kentältä, missä meni yli kolme minuuttia.
– Hän onnistui siinä, mitä yrittikin. Luulin, että englantilaispelaajat olisivat kovempia. Hän on se, joka hyppi minun naamalleni. Haluaisin puhua hänen kanssaan, mutta täällä on liikaa kameroita ja turvamiehiä. Minun pitää myös miettiä ensi vuotta ja mahdollista pelikieltoa, Nasri jatkoi.
Lähde: BBC
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS