RoPS:in Juha Malinen ei usko SJK:n sekasortoon: ”Se vain vahvistaa joukkuetta”
Rovaniemen Palloseuran illan Cup-vastustajan SJK:n leirissä on kiehunut rajusti viime viikot, kun valmentaja Simo Valakari sai potkut.
RoPS:in Juha Malinen ei usko kohun haittaavan joukkuetta – pikemminkin päinvastoin.
– Olen itsekin ollut urani aikana muutamissa härdellipesäkkeissä ja tiedän, että tällainen ainoastaan yhdistää joukkuetta. Joukkue on ensimmäinen, joka unohtaa vanhat jutut, kääntää katseen tulevaan ja alkaa toimia yhdessä, Malinen sanoo RoPS:in nettisivuilla.
Malinen haluaisi omaan joukkueeseensa vielä lisävahvistuksia, mutta on tilanteeseen suht tyytyväinen.
– Vaikka meillä on edelleen huutava tarve puolustajista, niin ehdottomasti parempaan suuntaan olemme menossa. Siltä pohjalta tavoite on taas pelata astetta paremmin kuin edellisellä kerralla.
– PS Kemiltä saimme meille myönteisen tasapelin, mutta sarjakauden lähestyessä meidän on tavoiteltava voittojakin. Toivottavasti nyt näkisimme kentällä jo enemmän onnistumisia sekä yhteisiä harjoiteltuja juttuja, Malinen toivoo.
– Yleensäkin tärkeintä on se, mitä tapahtuu joukkueen sisällä, ja voin sanoa, että tässä joukkueessa on todella positiivista energiaa. Se tarttuu jopa minuunkin jokaisissa harjoituksissa ja joka ikinen kerta, kun näen tämän porukan kentällä. Nämä meidän nykyiset pelaavat ovat luonteeltaan aivan fantastisia, Malinen kehaisee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin