Sergio Ramos ja Gerard Pique hautaavat sotakirveen maajoukkueessa – ”Tunnelma on hyvä”
Kuva: Getty Images
Espanja isännöi perjantaina MM-karsintaottelussa Israelia. Kotijoukkueen toppariparina esiintyvät jälleen erittäin todennäköisesti FC Barcelonan Gerard Pique ja Real Madridin Sergio Ramos, jotka ovat yhdessä johtaneet Espanjan takalinjaa jo vuosikausia.
Maajoukkueessa miehet ovat voittaneet yhdessä sekä Euroopan- että maailmanmestaruuden. Seuratasolla he ovat kuitenkin toistensa pahimpia vihollisia, ja tällä kaudella kaksikon nahistelu on ulottunut myös pitkälle kentän ulkopuolelle.
Molemmat ovat syyttäneet toistensa joukkueiden saavan erityiskohtelua tuomareilta. Verbaalista sotaa on käyty niin sosiaalisen median kuin lehdistönkin kautta.
Ramos kertoi kuitenkin halaavansa Piquetä, kun he tapaavat Espanjan ryhmän kanssa. Myös heidän joukkuekaverinsa Sergio Busquets vakuutteli El Partizadolle, että maajoukkueessa kaksikon välit ovat kunnossa.
– He ovat olleet monta vuotta maajoukkueessa, ja tunnelma on ollut hyvä. Tälläkin hetkellä joukkueen fiilis on aivan huikea. Sergio on täällä kapteeni ja hän on korkeammalla hierarkiassa. Barcelonassa Piquellä on johtajan rooli.
Ramos nosti ääntään viimeksi, kun Barcelona voitti PSG:n Mestarien liigassa ilmiömäisesti 6-1 ja eteni jatkoon, vaikka hävisikin ensimmäisen osan 0-4. Real Madridin kapteeni kyseenalaisti Barcelonan voiton, sillä katalonialaisjoukkue sai kaksi pilkkua ottelun toisella jaksolla.
Busquetsin mukaan moiset kuittailut kuuluvat Realin ja Barcelonan välille eikä niistä nosteta enää suuria otsikoita Espanjassa.
– Kunnioitusta toista kohtaan pitää aina löytyä. Joskus joku saattaa ylittää sen rajan eri syistä. Toisinaan ikiviholliselle ei haluta antaa rauhaa ja välillä ollaan tukkanuottasilla vain, koska ollaan ikuisia vihollisia.
Barcelonan keskikenttäpelaaja sanoo, ettei aio osallistua Ramosin ja Piquen välienselvittelyyn millään tavalla.
– Antaa heidän sanoa, mitä haluavat. Minä en aio mennä mukaan siihen sotaan.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena