Tämä mies on ykkössuosikki Barcelonan uudeksi valmentajaksi – kieltäytyi huhujen mukaan Real Madrid -pestistä
Athletic Bilbaon Ernesto Valverdeä pidetään vahvimpana ehdokkaana uudeksi Barcelona-valmentajaksi miehen vankan La Liga -kokemuksen vuoksi. Baskimaalainen Valverde on valmentanut Espanjassa nykyisen seuransa lisäksi Espanyolia, Villarealia sekä Valenciaa.
Espanjalaislehdistö on nostanut Valverden ykkösuosiksi Barcelonan uudeksi valmentajaksi sen jälkeen, kun Luis Enrique kertoi lopettavansa seuran peräsimessä ensi kesänä. Kolmatta kautta katalaaniseuraa luotsaava Enrique perusteli päätöstään levon tarpeella ja kertoi, että aikoo pitää hetken taukoa valmentamisesta.
53-vuotias Valverde on valmentanut Athletic Bilbaoa vuodesta 2013 lähtien. Huhujen mukaan hän kieltäytyi tarjouksesta valmentaa Real Madridia, ennen kuin Zinedine Zidane astui seuran päävalmentajaksi viime kaudella.
La Liga -kokemusta Valverdellä löytyy myös kentän puolelta: hän pelasi urallaan Espanyolissa, Barcelonassa, Athletic Bilbaossa sekä Mallorcalla.
Valverden sopimus Bilbaon kanssa päättyy ensi kesänä, eikä hän ole toistaiseksi halunnut tehdä jatkosopimusta.
Muita ehdokkaita Barca-pestiin ovat muun muassa Jorge Sampaoli, Ronald Koeman, Laurent Blanc, Oscar Garcia, Frank de Boer sekä Mauricio Pochettino.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”