Antti Muurinen varuillaan HIFK:n sarja-avauksessa – ”Ei voi aliarvioida koskaan”
HIFK avaa Veikkausliigakautensa lauantaina PS Kemiä vastaan. Päävalmentaja Antti Muurinen osaa varoittaa joukkuettaan ainakin tutusta ja maaliahneesta hyökkääjästä.
– Jussi Aalto on pelaaja, jota ei voi aliarvioida koskaan. Hän osaa hakeutua paikkoihin ja tehdä maaleja. Filip Valencic ja Aleksi Gullsten ovat vahvoja laitahyökkääjiä. Maalilla Oskari Forsman on pelannut kevään aikana todella hyviä otteluita Kemin paidassa. Puolustuspelaaminen on heidän ehdottomia vahvuuksiaan, Muurinen luettelee.
Yksi isoimmista hankinnoista kemiläisseuran osalta oli 28-vuotias gambialaislaitapuolustaja Abdoulie Mansally, joka on pelannut uransa aikana 147 ottelua MLS-liigassa. Myös topparikaksikko Aubrey David ja Marek Kaljumäe saapuivat Kemiin täksi kaudeksi. Kärkeen hankittu kolumbialainen Edwin Salazar on täysi mysteeri.
Lisäksi PS Kemi tiedotti myöhään torstai-iltana tehneensä kolme uutta pelaajasopimusta, kun Eduar Zea, Julian Guevara ja Momodou Ceesay vahvistavat joukkuetta.
Lähde: Veikkausliigan verkkosivut
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut

- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa