Argentiinan jalkapalloliitto on tehnyt päätöksen tulevasta valmentajastaan – ”Olemme valinneet hänet”
Kuva: Getty Images
Argentiinan jalkapalloliitto AFA:n presidentti Claudio Tapia on vahvistanut, että hän aikoo aloittaa neuvottelut Sevillan päävalmentajan Jorge Sampaolin kanssa, jotta tästä tulisi Argentiinan maajoukkueen uusi käskyttäjä.
Sampaoli on monien lähteiden mukaan ollut jo pitkään Argentiinan tähtäimessä, ja huhut lähtivät entistä isompaan lentoon, kun maajoukkueen edellinen päävalmentaja Edgardo Bauza sai kenkää.
Tapia ilmoitti torstaina, että tällä hetkellä tehtävään ei edes harkita muita nimiä.
– Aiomme neuvotella Sampaolin lähdöstä (Sevillasta). Olemme valinneet hänet, sanoi Tapia ESPN:lle.
Vaikka keskustelut eivät vielä ole käynnissä, on Sampaolin entinen apuvalmentaja Sebastian Beccacece jo varma, että neuvotteluissa ei kestä kauan. Beccaceceä on ennustettu jälleen Sampaolin kakkosmieheksi, mikäli diili toteutuu.
– Olen pyytänyt Sampaolilta hieman aikaa miettiä tarjousta, jonka hän teki minulle maajoukkueen suhteen. Ei ole minun asiani puhua Argentiinan pelaajista, sillä minulla on pitävä ehdotus Sampaolilta. Puhuin hänelle kaksi päivää sitten, ja hän kysyi sopimuksestani, sanoi Beccacece Joga Bonitolle.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin