Barcelona on tiukan paikan edessä ensi keskiviikkona, kun se kohtaa Juventuksen Mestarien liigan puolivälierien toisessa, ratkaisevassa osassa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Juventuksen vakuuttavaan 3-0-voittoon, ja Barcelonalla on iso vuori kiivettävänään hyvin puolustavaa italialaisjoukkuetta vastaan. Espanjan suurseura osoitti kuitenkin kilpailun edellisellä kierroksella pystyvänsä lähestulkoon mihin vain. Barcelona pudotti PSG:n jatkosta voittamalla jälkimmäisen osan kotonaan lukemin 6-1. Ensimmäisessä taistossa pariisilaiset nöyryyttivät Barcelonaa 4-0, ja moni julisti otteluparin jo ratkenneeksi. Barcan päävalmentaja Luis Enrique uskoo joukkueensa pystyvän vielä toiseen ihmenousuun. – Meillä ei ole mitään hävittävää. Voimme pelata vaikka kahdeksalla hyökkääjällä, sanoi Enrique lehdistötilaisuudessa. Päävalmentaja toivoo, että faneiltakin löytyy yhä uskoa ja luottoa Barcelonaan. – Pystyimme viime kierroksella uskomattomaan nousuun, joten uskomme itseemme myös Juventusta vastaan. Olemme antaneet faneille kaviaaria. Olisi outoa olla luottamatta näin taitavaan joukkueeseen, joka on voittanut kaiken. Lähde: Calciomercato

LUE MYÖS: