Iskikö vauhtisokeus, Lukas Hradecky? ”Ehkä me olimme syyskierroksella liian hyviä”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien ykkösmaalivahti Lukas Hradecky on pelannut huippukautta saksan Bundesliigassa Eintracht Frankfurtissa. Frankfurt aloitti kauden upeasti, mutta kone on hyytynyt kauden edetessä.
Hradeckyn mukaan alkukausi oli loistava. Fanit saattoivat tulla jopa hieman vauhtisokeiksi, kun menestystä tuli. Joukkueen tavoitteet eivät kuitenkaan hyvästä alkukaudesta huolimatta muuttuneet.
– Totta kai kaikki olivat hurmiossa hyvän syyskierroksen jälkeen. Meillä oli kuitenkin alusta asti ainoastaan tavoitteena saada pelata rauhallinen kausi. Ehkä me olimme syyskierroksella liian hyviä. Nyt kevätkierroksella olisimme toisaalta ansainneet enemmän pisteitä, Hradecky sanoi saksalaiselle Bild-lehdelle.
Frankfurt on tällä hetkellä sarjassa yhdeksäs. Viimeiset yhdeksän ottelua Frankfurt on pelannut ilman voittoa.
– Olen usein kuullut faniemme sanovan: Kun Eintrachtin on pakko voittaa, se myös tekee sen – mutta kun voitto on mahdollinen, silloin sitä ei tule. En silti olisi nykytilaa mieluummin putoamistaistelussa hakemassa pakkovoittoja. Me voisimme olla taulukossa ylempänä, mutta futiksessa ei kaikki aina mene niin kuin haluaisi sen menevän, tähtivahti harmitteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan