Jose Mourinho: ”Manchester Unitedin on satsattava isot rahat ensi kesänä”
Kuva: Getty Images
Jose Mourinho sanoo, että Manchester Unitedin on kesällä laitettava isot rahat peliin siirtomarkkinoilla.
Unitedilla on hyvä mahdollisuus napata Mestarien liigaan oikeuttava paikka ensi kaudeksi joko Valioliigan kautta tai voittamalla Eurooppa-liigan.
Viime kesänä Mourinho mälläsi 170 miljoonaa euroa uusiin pelaajiin, hänen mukaansa ensi kesänä on satsattava vähintään saman verran.
– Käytimme rahaa vain kesällä, emme tammikuun siirtoikkunassa. Ensi kesänä meidän on jälleen tehtävä kovia satsauksia, Mourinho sanoi Sunday Mirrorille.
ManU on pelannut nyt Valioliigassa 21 ottelua ilman tappiota, mutta niistä peräti 10 on päättynyt tasan.
– Meillä on vielä pitkä tie edessämme. Jos olisimme voittaneet noista tasapeliotteluista kolmekin, olisimme täysin eri tilanteessa. Enkä nyt puhu kuuden tai seitsemän pelin voittamisesta, ainoastaan kolmen.
– Bournemouthia vastaan missasimme rankkarin, Hull pääsi kerran meidän alueellemme 94 minuutin aikana, mutta molemmat pelit päättyivät malittomaan tasapeliin. Ja paljon samankaltaisiakin pelejä on nähty, Mourinho siunaili.
– Olemme silti nytkin ihan hyvässä asemassa, Paremmassa kuin tilastot näyttävät.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn