Juventus-tähti odottaa Barcelonan kohtaamista vesi kielellä: ”Heillä on varmasti ikävä minua”
Kuva: Getty Images
Juventus isännöi tiistaina FC Barcelonaa Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisessä osassa.
Kotijoukkueen laitapuolustaja Dani Alves liittyi Juveen viime kesänä nimenomaan Barcelonasta. Brasiliaslaispuolustaja pelasi kahdeksan menestyksekästä kautta Katalonian suurseurassa, kunnes siirtyi ilmaiseksi Italian mestarin riveihin.
Alves kertoo FIFA:n sivuilla, että uuden joukkueen väreissä pelaaminen tuntui aluksi vieraalta.
– Tämä seikkailu on ollut haaste. Halusin kokeilla jotain erilaista. Minulla ei ollut hyvä olla Barcelonassa, ja vaikka aluksi oli outoa pelata eri paidassa, niin uudet kokemukset saavat minut syttymään.
Hänen mukaansa Italian ja Espanjan jalkapallo eroavat toisistaan myös kentän ulkopuolella.
– Barcelonalla on varmasti ikävä minua. He arvostivat minua ihmisenä ja pelaajana. Sain joka pelin tuntumaan ainutkertaiselta uusilla tansseilla ja tuuletuksillani. Olen puhunut vanhoille joukkuekavereilleni, ja he kaipaavat minua juuri noista syistä. Italiassa pelaajat ovat todella vakavia eivätkä he ole samanlaisia vitsailijoita kuin minä. Mutta kuten sanoin, rakastan haasteita ja uskon, että minulla on paljon annettavaa Juventukselle.
Lähde: FIFA.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille