Tampereen veikkausliigapelissä kaaos – erotuomari ottamassa pääroolin!
Kuva: Juha Tamminen
Ilveksen ja FC Lahden Veikkausliigan ottelu on riistäytymässä hyvissä ajoin erotuomari Kalle Mäkisen käsistä. Tuomari on noussut avausjaksolla päärooliin.
Ottelu etenee todella kuumissa tunnelmissa. Ensin Mäkinen antoi heppoisen rangaistuspotkun FC Lahdelle, kun Lahden brassivahvistus Stenio meni erittäin heppoisesti nurin rangaistusalueella Ilveksen Jani Tanskan pienestä kontaktista.
Mika Hilander torjui kuitenkin Hendrik Helmken pilkun komeasti. Mutta vain neljä minuuttia myöhemmin Hilander sai punaisen kortin. Hän jäi nahistelemaan Lahden Loorents Hertsin kanssa, maalivahdin olkapää osui Hertsiin, mutta kovin kevyesti. Mäkinen antoi kosketuksesta suoran punaisen.
Ilves kuitenkin johtaa ottelua 1-0 Marco Matronen maalilla. Ilves pelaa lopun ottelua vajaalla, maalissa debytoi Hilanderin ulosajon jälkeen 18-vuotias Johannes Luukkanen.
– Päästimme helpon maalin ja missasimme omat paikkamme. On oltava toisella jaksolla tarkempi. Tunnetta oli pelissä, mutta sehän on vain hyvä asia. Saamme nyt ylivoimalla toisella jaksolla varmasti pallonhallinnan, ja se pitää käyttää hyväksi, sanoi Lahden Mikko Hauhia Ruutu+:n lähetyksessä ottelun tauolla.
Veikkausliigan taukotilanteet: PS Kemi-HIFK 0-0, Ilves-FC Lahti 1-0, VPS-SJK 1-1, IFK Mariehamn-JJK 1-2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille