Antonio Conte ylistää uudelleensyntynyttä tähtipelaajaansa: ”Nyt hän ansaitsee tämän”
Kuva: Getty Images
Chelsea voitti maanantaina kotonaan Middlesbrough’n 3-0 ja siirtyi enää kolmen pisteen päähän Valioliigan mestaruuden varmistamisesta.
Kotijoukkueen keskikentällä täydet minuutit uurastaneelle Cesc Fabregasille kyseessä oli vasta kauden 11. kerta avauksessa. Kauden alkupuolella totaaliseen pimentoon jäänyt Fabregas teki maanantaina esityön Chelsean kahteen maaliin ja merkkautti itselleen jo kauden 10. maalisyötön. Hänestä tuli samalla Valioliigan historian ensimmäinen pelaaja, joka on kellottanut itselleen 10 tai enemmän maalisyöttöä kuutena erillisenä kautena.
Chelsean managerin Antonio Conten mukaan Fabregasin nousu takaisin parrasvaloihin on hyvä esimerkki koko joukkueen tekemisestä.
– Cesc on yksi parhaista esimerkeistä meidän tästä kaudestamme. Alkuvaiheessa hän ei pelannut juurikaan. Sitten, kovan työn kautta hän on kehittynyt paljon ja pelaa nykyään joka pelissä. Cescin kehitys on meidän kehitystämme, sanoi Conte lehdistötilaisuudessa.
Italialaismanageri kertoi, että koko Chelsean joukkueella oli omat ongelmansa alkukaudesta.
– Emme aloittaneet kautta oikella tavalla. Meillä oli paljon ongelmia. Kova työ ja oikeiden ratkaisujen löytäminen ovat palauttaneet meidät oikeille raiteille. Minusta Cesc on fantastinen pelaaja, ja olen iloinen hänen puolestaan. Näin tällä kaudella, että hän antoi kaikkensa tälle joukkueelle pelasi tai ei. Nyt hän ansaitsee tämän.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle