Arsenal-tähden ikävä vaiva vaatii jokapäiväistä hoitoa uran loppuun asti
Kuva: Getty Images
Arsenalin keskuspuolustaja Laurent Koscielny tarvitsee päivittäistä hoitoa koko hänen loppu-uransa ajan.
31-vuotiaalla Koscielnylla todettiin vuonna 2014 krooninen jännetulehdus molemmissa jaloissa, kun hän oli Ranskan maajoukkueen leirityksellä mukana. Tuolloin ranskalaispuolustaja joutui olemaan sivussa seuraavan kahdeksan pelin ajan.
Viimeisen kahden kauden ajan Koscielny on pystynyt pelaamaan jälleen noin 40 peliä kaudessa, mutta hän kärsii yhä ajoittain pahoista vaivoista.
Häneltä jää väliin myös tiistain Valioliigan ottelu Sunderlandia vastaan, jotta hän olisi kunnossa sarjan päätöskierrosta ja tulevaa FA Cupin finaalia varten.
Keskusteltuaan Arsenalin lääkintämiesten kanssa viime kausina, Koscielny tuli siihen lopputulokseen, että hänen jalkavaivansa vaativat päivittäistä hoitoa siihen asti, kunnes hän ripustaa nappulakengät lopullisesti naulaan.
– Tiedän, että kyseessä on vakava vamma, koska teen töitä sen kanssa joka päivä. Joka aamu akillestani hoidetaan, ja tiedän, että minun on jatkettava tätä urani loppuun asti, kertoi Koscielny lehdistötilaisuudessa.
– Se ei ole vaikeaa, mutta on oltava varovainen, koska jos et tee kuntoutusta yhteen tai kahteen viikkoon, niin se ongelma tulee takaisin. Tiedän, että minun on tehtävä näin joka päivä pysyäkseni kunnossa joukkuettani varten.
– Olen valmis jättämään Sunderland-ottelun väliin, jotta olen kunnossa kauden kahta viimeistä peliä varten. Joskus on parempi olla kerran poissa, jotta on valmis muita otteluita varten.
Lähde: Evening Standard
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista