Palaako Claudio Ranieri Valioliigaan? ”Olen valmis uuteen mahtavaan kauteen!”
Kuva: Getty Images
Leicester Cityn Valioliigan mestaruuteen kaudella 2015-16 johdattanut Claudio Ranieri on kertonut olevansa valmis palaamaan valmennuksen pariin.
Italialaisvalmentaja Ranieri, 65, on ollut vahvasti yhdistettynä Watfordin ja Crystal Palacen seuraavaksi manageriksi. Kumpikin joukkue etsii itselleen uutta käskyttäjää.
Ranieri sai potkut Leicesteristä helmikuussa, kun joukkueen huono vire ei millään ottanut kääntyäkseen. Hän on ollut siitä asti työttömänä, mutta on tällä hetkellä optimistinen ja uskoo, että hänet nähdään jälleen kentän laidalla ensi kauden alkaessa.
– Toivon niin. Olen valmis uuteen mahtavaan kauteen, sanoi Ranieri Goalin mukaan.
Kysyttäessä mahdollisesta Watford-pestistä, italialaisvalmentaja sanoi, ettei rajoita vaihtoehtojaan vain Valioliigaan.
– Kyseessä on vain huhu. Minusta tuntuu, että voisin olla eurooppalainen valmentaja. Italia, Espanja, Ranska, Englanti, kaikki käyvät minulle.
Hän ei kaihda Englannissa valmentamista omista potkuistaan huolimatta ja kertoi, ettei ole huolissaan viime aikoina erotettujen Valioliiga-managerien määrästä.
– Olemme tottuneet tähän Italiassa, joka kolmannen tai neljännen ottelun välein vaihdetaan valmentajaa! Sama pätee ympäri maailmaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva