Zinedine Zidanella ollut kauden aikana salainen ase Cristiano Ronaldon käsittelyssä
Kuva: Getty Images
Real Madrid hamuaa himoittua tuplaa. Espanjan mestaruus on jo takataskussa, ja seuraavaksi Los Blancos haluaa nostaa Mestarien liigan pokaalin ilmaan.
Finaalissa Real Madrid kohtaa Juventuksen. Yksi Real Madridin tärkeimmistä syömähampaista on jälleen kerran Cristiano Ronaldo, joka on ollut kauden viime metreillä huippukunnossa.
Real Madridin päävalmentaja Zinedine Zidane on löytänyt oikean tavan käsitellä Ronaldoa. Zidane on antanut tähtipelaajalleen lepoa sopivassa suhteessa ja se näyttää toimivan, varsinkin kauden tärkeimmillä hetkillä.
– Se on päätös, jonka teimme yhdessä muutamien keskustelujen jälkeen. Kerroin hänelle, että olemme fiksuja, kun hän voi pelata vähän vähemmän. Ei siksi, etteikö hän olisi fyysisesti kunnossa, vaan koska hän halusi olla parhaassa kunnossa kauden päätöksessä, Zidane avasi Uefalle.
Ronaldo on levännyt muutamia otteluita kokonaann kokoonpanon ulkopuolella. Esimerkiksi toukokuussa Ronaldo huilasi yhden ottelun ja huhtikuussa kolme ottelua. Lepo on tehnyt selvästi terää, sillä maalihanat ovat auenneet hurjalla tavalla kauden loppupuolella.
– Nyt hän on fantastisessa kunnossa, eikä kyse ole vain tästä vuodesta. Viime vuosien aikana hän on pelannut 60-70 ottelua ja jossain vaiheessa tulee tarve levätä hieman, Zidane kertoi.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa