Entinen Barcelonan presidentti: ”Oli lähellä, että David Beckham olisi tullut Barcaan”
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan entinen seurapresidentti Joan Laporta kertoi Marcalle, että David Beckham oli lähellä siirtyä Barcelonaan.
Lopulta Beckham siirtyi Manchester Unitedista Real Madridiin vuonna 2003, mutta Laportan mukaan neuvottelut olivat jo pitkällä Englannin maajoukkuemiehen kanssa.
– Valinta piti tehdä Beckhamin, Ronaldinhon ja Thierry Henryn väliltä. United kertoi meille, että he suostuisivat myymään hänet meille, jos voittaisimme presidentinvaalit, mutta meillä ei ollut silloin vataa, Laporta kertoi.
Barcelona oli jo käynyt neuvotteluja ManU:n kanssa, mutta siirto jäi lopulta toteutumatta.
– Hei käyttivät meitä hyväksi ja lopulta hän (Beckham) meni Madridiin. Tapasimme Heathrown lentokentällä ja allekirjoitimme dokumentin, jossa sanottiin, että he myisivät hänet meille, jos pääsisimme yhteisymmärrykseen agentin kanssa.
– Lopulta emme kuitenkaan onnistuneet siinä. Menimme Nizzaan hänen luokseen ja hän sanoi pohtivansa päätöstä. Lopulta kyllästyimme odottamaan, ja hankimme Ronaldinhon sen sijaan, Laporta paljasti.
Huono ei ollut Ronaldinhonkaan hankinta, sillä mies nousi Barcelonassa todella arvokkaaksi pelaajaksi ja jätti jälkensä jokaisen Barca-fanin sydämeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin