Ex-Liverpool-pelaajien erikoinen kiista sai jatkoa: ”Steven Gerrard ei tehnyt mitään Englannin hyväksi”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin entinen kärkipelaaja El-Hadji Diouf on antanut uutta liekkiä jo sammuneeksi luullulle kiistalle, kertoo Transfermarkt.
El-Hadji ja Liverpoolin entinen kapteeni Steven Gerrard ovat olleet erikoisessa sanaharkassa siitä saakka kun Gerrard julkisti omaelämänkerran vuonna 2008. Kirjassaan Gerrard kertoi, ettei ole Dioufin suurin fani.
Epäsuosio johtui siitä, että Gerrard uskoi tietäneensä ketkä seuran pelaajista olivat voitonnälkäisiä ja kenelle Liverpool oli hengen asia. Englantilaisen mukaa Diouf ei ollut yksi heistä. Sen sijaan hän oli Gerrardin mukaan kiinnostunut ainoastaan itsestään.
Vajaa vuosikymmen sitten julkaistun kirjan jälkeen Diouf on tasaisin väliajoin hyökännyt mediassa Gerrardia vastaan. Nyt mies oli kertonut median edustajille, ettei Gerrard ole hänen mielestään tehnyt mitään Englannin hyväksi.
Senegalilainen Diouf on aiemmin muun muassa sanonut olevansa ”suurempi” kuin Gerrard.
Englannissa Dioufia ei ole muisteltu lämmöllä. Hän oli ailahteleva pelaaja, joka käyttäytyi huonosti. Mies sai ammattilaisurallaan useita tunteenpurkauksia kentällä. Diouf on esimerkiksi sylkenyt Celticsin kannatajan päälle
Aikanaan Liverpoolissa Diouf onnistui maalinteossa vain kuusi kertaa 80 ottelun aikana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”