IL: Suomalainen jalkapalloikoni päättää uransa 42-vuotiaana
Suomen jalkapallomaajoukkueen pitkäaikainen maalivahti Jussi Jääskeläinen lopettaa uransa, kertoo Iltalehti. 42-vuotias Jääskeläinen oli viime kaudella Wiganin riveissä. Nyt mies on todennut ammattilaisuransa tulleen päätökseensä.
– Uskon, että pelaajaura varmaan jää tähän, Jääskeläinen kertoi Iltalehdelle.
Jääskeläisen peliura tullaan muistamaan etenkin ajoista Boltonissa. Viisitoista vuotta seuraa edustanut Jääskeläinen valittiinkin Boltonin kannattajien äänestyksessä valmentaja Sam Allardycen parhaiksi pelaajahankinnoiksi.
Ennen siirtymistään Boltonista Wiganiin mies vietti kolme kautta West Hamin kanssa. Peliajan hiipumisen seurauksena lähtö Wiganiin varmistui vuonna 2015.
Jääskeläinen ehti pitkän uransa aikana edustaa myös Suomen maajoukkuetta moneen otteeseen. Yhteensä peräti 56:ssa maaottelussa esiintynyt Jääskeläinen muodostui ajan myötä eräänlaiseksi jalkapalloikoniksi.
Menneellä kaudella Jääskeläinen vartioi Wiganin maalia yhdeksässä ottelussa.
Lue juttumme Bolton-fanien suomalaiselle antamasta tunnustuksesta täältä.
Lue Iltalehden juttu Jääskeläisen uran päätöksestä täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin