Jamie Vardyn akatemia tuotti tulosta – 26-vuotias tehdastyöntekijä sai ammattilaissopimuksen
Kuva: Getty Images
Leicester Cityn sensaatiohyökkääjä Jamie Vardy, 30, ilmoitti viime vuonna käynnistävänsä akatemian pelaajille, jotka ovat tippuneet Englannin sarjasysteemin alemmille tasoille, mutta haluavat yhä uran jalkapalloammattilaisena.
Akatemiaan haki yli 1500 pelaajaa, joista 42 valittiin mukaan. Hyväksytyt pelaajat viettivät kesäkuun alussa viisi päivää Manchester Cityn harjoituskeskuksessa treenaten huippuvalmentajien kanssa ja esitellen taitojaan ammattilaisjoukkueiden kykyjenetsijöille.
Maanantaina Vardy ilmoitti, että 26-vuotias tehdastyöntekijä, Danny Newton oli saanut V9-akatemian kautta sopimuksen Englannin neljännen sarjatason Stevenageen.
Viime kaudella Newton paukutti 34 maalia kuudennen sarjatason Tamworth FC:lle. Nyt hänellä on ensimmäistä kertaa elämässään mahdollisuus lopettaa päivätyönsä jalkapallon takia.
– Kun agenttini, John Morris, kertoi minulle, että Danny oli saanut tarjouksen Stevenagelta, olin äärimmäisen innoissani. Hän oli yksi ensimmäisistä pelaajista, jonka hyväksyimme akatemiaan ja hänellä on tuntunut olevan samanlainen matka kuin minulla itselläni, sanoi Vardy The Guardianin mukaan.
Myös Vardy kävi päivätöissä tehtaalla, kun hän paukutti maaleja Halifax Townissa ja Fleetwood Townissa, kunnes Leicester City maksoi hänestä vuonna 2012 miljoona puntaa (noin 1,15 miljoonaa euroa). Vardy ryhtyi jalkapalloammattilaiseksi 25-vuotiaana ja on sittemmin voittanut Valioliigan Leicesterin kanssa ja tehnyt maajoukkuedebyyttinsä vuonna 2015.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
