Juha Malinen antoi kuulua: ”Pelattiin käytännössä yhdeksällä miehellä”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura hävisi sunnuntaina Veikkausliigassa Helsingin Jalkapalloklubille 1-4.
Kotijoukkue RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen ei pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa lähtenyt kaunistelemaan asioita.
– Ei lopputulokseen ole mitään huomauttamista sillä lailla, että pelaajamateriaalin ero on aivan valtava. Meillä oli tähän peliin aika haasteellinen lähtö vielä muutenkin. Aamuun asti piti odottaa, että ketä saadaan kentälle, ja varsinkin HJK:ta vastaan pelitapa pitäis olla hyvin selkeä. Siihen me niinku pyrittiin ja aika ajoin pelin sisällä oltiin varsin hyviä jopa.
Sunnuntain ottelu alkoi rovaniemeläisten kannalta kehnosti. RoPS-hyökkääjä Emeka ”Eze” Fridayn oma maali vei HJK:n johtoon jo 18. minuutilla ja Malinen joutui ottamaan keskikentän Sani Kaitan pois kentältä jo puolen tunnin kohdalla.
– Kun joutuu tekee vielä muutoksia alussa, ja tulee semmosia kokooonpanoja, ettei koskaan oo lähellekää pelattu semmosilla, niin se on vaikeeta. Suurin ongelmahan tossa on – tai siis meillähän on paljon nuoria pelaajia – mutta meillä on paljon pelaajia, jotka ei oo tottunut elämässään puolustamaan. Ja sitten jos tämmöinen HJK:n tasoinen, vahvalla itseluottamuksella pelaava joukkue tulee vastaan, niin pakostakin tulee niitä virheitä.
Malinen ei lähtenyt lehdistötilaisuudessa nimeämään pelaajia, joista puhui, mutta teki selväksi, mikä heidän pelissään mättää.
– Tänään oli hyviä jaksoja, mutta siihen nuoruuteen, siihen taustoihin liittyy myös se, että siellä on – nytten kun on 10-11 peliä pelattu – joltakin nuorelta jo liekki sammunut ja sehän ei ole hyvä juttu. Nimeämättä ketään, mutta me pelattiin käytännössä meijän silmin yhdeksällä miehellä eka jakso. Kaks kaveria on selkeästi jättäny omat vahvuudet käyttämättä ja on omasta mielestään löytäny uusia vahvuuksia, jotka liittyy puhumiseen, seisoskeluun, odotteluun, jahkailuun. Ja niillä vaan ei sitten menestytä.
Toisella puoliskolla sarjajohtaja Helsingistä latoi vielä kolme maalia rovaniemeläisten verkkoon.
– Me ei olla valmiita HJK:n kaatoon tämmösessä lähtökohdassa. Se on vaan fakta. Siinä tarttis monen asian – myös tuuripuolella – kääntyä, jotta sitten saadaan ehjä 90 minuuttia. Se on niinku niin pieni todennäköisyys, että me pystytään oikeasti HJK haastamaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä