Kevin Kilbane: ”Wayne Rooneyn paluu Evertoniin hyvä asia”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin Wayne Rooneylla on edessään epävarma tulevaisuus. Viime kaudella katkonaiseksi jäänyt peliaika Old Traffordilla Jose Mourinhon alaisuudessa on antanut pontta spekulaatioille miehen jatkosuunnitelmista.
Monet uskovat, että Rooney on yhä arvokas pelaaja Manchesterille, mutta vähintään yhtä moni näkee englantilaisen jo etsivät uutta kotia, kertoo Goal.
Pitkäaikainen United-pelaaja onkin viime aikoina yhdistetty kiinalaisseuroihin. Myös Yhdysvaltojen MLS-seurojen on kerrottu olevan mahdollisesti kiinnostuneita hankkimaan Rooney.
Rooneyn entinen seuratoveri Kevin Kilbane uskoo, että mikäli mies itse niin haluaa, on paluu Evertoniin hyvä asia. Juuri Evertonissa Rooneyn rinnalla pelannut Kilbane torppaa huhut Kiinaan lähtemisestä, sillä hän näkee Rooneyssa olevan vielä riittävästi potkua valioliigakentille.
– Huhut paluusta Evertoniin ovat liikkuneet nyt tovin, Kilbane oli kertonut Goalille.
– Ja kyllä. Uskon Rooneyn jättävän Unitedin. Mutta minne hyvänsä hän menee, hän on varmasti arvokas pelaaja joukkueelle. Näen, että Rooney kykenee vielä pelaamaan yhtä hyvin kuin ennenkin, Kilbane summasi.
Nyt 40-vuotias Kilbane lopetti uransa kauden 2012-2013 jälkeen Englannin kolmostasolla pelaavan Conventry Cityn riveissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo iski voittomaalin – johtaa selvällä erolla Serie B:n maalipörssiä
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Joel Pohjanpalo iski voittomaalin – johtaa selvällä erolla Serie B:n maalipörssiä