Haastattelu: Joni Lehtonen astuu suuriin saappaisiin Ilveksessä
Viime kaudella Ilveksen apuvalmentajana toiminut Joni Lehtonen on seuran oma kasvatti. Lehtonen pelasi pitkään Ilveksessä, ensimmäisen ottelunsa seuran junioreissa vuonna 1981.
Veikkausliigadebyytin Lehtonen teki vuonna 1992, ja on peliuransa jälkeen toiminut pitkään Ilveksen organisaatiossa valmennushommissa.
Nyt 52-vuotias Lehtonen aloittaa kauden päävalmentajan pestissä. Viime kaudella edustusjoukkueen apuvalmentajana toiminut Lehtonen astuu rooliin viime kauden päävalmentajan, HJK:hon siirtyneen Joonas Rantasen tilalle.
SuomiFutis-sivusto haastatteli Lehtosta Veikkausliigan mediatilaisuudessa ennen tulevan kauden alkua.
– Iso kunnia saada valmentaa omaa kasvattajaseuraa. Vastuu on iso, että saadaan ohjattua seura menestykseen, mutta olen otettu tästä mahdollisuudesta.
Rantasen aikana Ilves pystyi luomaan selkeän pelillisen identiteetin. Lehtonen haluaa nähdä tamperelaisten tekemisessä jatkumoa.
– Halutaan jatkaa siitä, mitä me ollaan tehty jo kaksi vuotta. Halutaan olla pallon kanssa dominoivia, ja halutaan edetä kontrolloidusti silloin, kun meillä on siihen mahdollisuus.
– Halutaan olla dynaamisia ja kollektiivisia puolustuspelissä, ja saada ehkä vielä ripaus enemmän suoraviivaisuutta, Lehtonen lisää.
Lehtoselta tiedusteltaessa osa-aluetta, jossa Ilves haluaa olla sarjan paras, on vastaus yksinkertainen.
– Haluamme päästää sarjan vähiten maaleja.
Veikkausliigakauden suurimpiin ennakkosuosikkkeihin kuuluu Ilveksen lisäsi eittämättä HJK, FC Inter ja KuPS. Lehtonen ei kuitenkaan nosta esiin entisen kollegan Rantasen HJK:ta, vaan Ilves-legendan mukaan pahin kilpailija mestaruuskamppailussa löytyy Varsinais-Suomesta.
– Tällä hetkellä on sellainen olo, että Inter tulee olemaan todella kova.
Ilves ei joutunut täksi kaudeksi tekemään suuria hankintoja, eikä rosteri viime kaudesta nähnyt suuria muutoksia.
Tuoreimpana uudistuksena Ilves hankki juuri ennen kauden alkua PSV Eindhovenista niin keskikenttäpelaajana kuin laitapuolustajanakin tunnetun Yiandro Raapin. Myös puolustaja Oliver Pettersson ja hyökkääjä Stanislav Baranov vahvistivat Ilveksen miehistöä siirtoikkunassa.
– Meillä oli joukkue jo hyvin pitkälti valmiina. Tulleet palaset tukevat tosi hyvin meidän pelitapaa, Lehtonen mainitsee.
Kauden läpimurtopelaajaksi Lehtonen nostaa esiin vuonna 2008 syntyneen Ilves-kasvatin Ville Kummun.
Erinomaisesti talvikaudella pelannut 193-senttinen keskuspuolustaja on esittänyt hyviä otteita myös Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa.
– Kumpu on tämän kauden läpimurtopelaaja, Lehtonen toteaa.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”