Lehti: Real Madrid hyväksynyt 60 miljoonan euron tarjouksen James Rodriguezista
Real Madridin kerrotaan hyväksyneen AC Milanin tekemän 60 miljoonan euron tarjouksen kolumbialaisesta James Rodriguezista, uutisoi brittilehti The Sun.
Lähteen mukaan Rodriguez ei kuitenkaan halua Milaniin, vaan näkisi itsensä mieluummin Manchester Unitedissa. Vaikka Milan sai Realilta nyt rukkaset, vaikuttaa vahvasti siltä, että Rodriguez tulee tänä kesänä pakkaamaan tavaransa Madridissa. Miehellä on nimittäin ollut vaikeuksia saada peliaikaa Zinedine Zidanen joukkueessa.
Lähde kertoo Floretino Perezin jo hyväksyneen Milanin tarjoaman rahasumman, mutta kieltäytyneen kaupasta Rodriguezin haluttomuuden vuoksi.
Kesän mittaan myös PSG:n, sekä Internazionalen on kerrottu olevan kolumbialaisen perässä. Manchester United lienee kisassa silti kuskin paikalla ja näyttää yhä todennäköisimmältä ottajalta keskikenttäpelaajalle.
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- Yksi ottelu jäi Gianluigi Buffonin hampaankoloon – pelaisi sen uudelleen: ”En koskaan etsi tekosyitä, mutta…”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- GdS: Serie A:han noussut Parma kiinnostunut Joel Pohjanpalosta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Seuralegenda jättää Borussia Dortmundin
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen