Pelaaja jäi nolosta valheesta kiinni Skotlannissa – ”Emme ole ikinä pelanneet heitä vastaan”
Kuva: Getty Images
Pohjois-Irlannin Valioliigassa pelaava Linfield Football Club valmistautuu parhaillaan Mestarien liigan ensimmäisen karsintakierroksen otteluun sanmarinolaista La Fioritaa vastaan.
Linfieldissä osa on kuitenkin suunnannut jo katseensa mahdolliselle toiselle karsintakierrokselle, jossa vastaan asettuu Skotlannin suurseura Celtic.
Toisen kierroksen mahdollinen ottelupari on saanut viime päivinä hieman kyseenalaista huomiota. Entinen Celticin pelaaja, Joe Miller, 49, kertoi skotlantilaisen Daily Record -lehden haastattelussa, että häntä herjattiin ja kiusattiin jatkuvasti, kun hän kohtasi Linfieldin ystävyysottelussa pelatessaan Aberdeenin riveissä vuonna 1995.
Millerin mukaan häntä muun muassa osoiteltiin laseretäisyysmittareilla ja että häntä ja hänen pelikavereitaan odotti vihainen paikallisjoukko, kun he kantoivat palloja ottelun jälkeen linfieldiläisen pubin ohi.
Linfield FC päätti verkkosivuillaan tehdä muutaman oikaisun Millerin lausuntoihin.
– Jälkimmäinen yksityiskohta (vihainen paikallisjoukko) saattaa huvittaa Linfieldin kannattajia, sillä jopa noina päivinä Windsor Park (Linfieldin stadion) oli täysin aidattu, ja nykyäänkään alueen lähistöltä ei juurikaan löydy paikallisia kievareita.
– Olemme pelanneet useita ystävyysotteluita Windsor Parkilla Manchester Unitedin ja Flamengon kaltaisia seuroja vastaan, mutta emme ole kertaakaan pyytäneet vastustajan pelaajia kävelemään ympäri Belfastin eteläisiä osia samalla, kun he kantavat otteluvarusteitaan.
– Mikä häiritsee meitä eniten on se, että Linfield ei ole kertaakaan tuona Herra Millerin mainitsemana vuosikymmenenä kohdannut Aberdeenia Windsor Parkilla tai missään muuallakaan. Ei ystävyys- tai harjoitusottelussa saatika muissa merkeissä. Itse asiassa – vaikuttaa siltä, että Linfield ei ole ikinä pelannut Aberdeenia vastaan koko historiamme aikana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille