AS Romalta rohkea valinta uudeksi päävalmentajaksi
Kuva: Getty Images
AS Roma on nimittänyt Eusebio Di Francescon, 47, uudeksi päävalmentajakseen. Seura kertoi asiasta tiistaina.
Italialainen Di Francesco toimi viisi kautta Sassuolon päävalmentajana, kunnes solmi Roman kanssa vuoteen 2019 asti ulottuvan sopimuksen.
– Kun istuimme alas keskustellaksemme ideaalisesta kandidaatista Roman valmentajaksi, me halusimme jonkun, joka saisi parhaan irti edustusjoukkueemme pelaajista ja pystyisi auttamaan akatemiamme nuoria, lupaavia kykyjä. Uusi urheilutoimenjohtajamme Monchi valitsi Eusebio Di Francescon, ja uskomme, että hän on pelityyliltään oikea mies Romalle, kertoo Roman presidentti Jim Pallotta joukkueen tiedotteessa.
Di Francesco pelasi aktiiviurallaan Romassa vuosina 1997-2001 ja voitti seuran kanssa yhden Serie A:n mestaruuden.
– Olen erittäin iloinen, kun pääsen palaamaan Roomaan valmentaakseni seuraa, joka on aina merkinnyt minulle paljon, sanoo Di Francesco AS Roman tiedotteessa.
Edellisessä pestissään, Sassuolossa, Di Francesco onnistui vaihtelevalla menestyksellä. Hänet nimitettiin tehtävään vuonna 2012 ja heti ensimmäisellä kaudellaan hän johdatti Sassuolon Serie B:n voittoon.
Hän sai potkut seurasta tammikuussa 2014, mutta hänet palkattiin uudestaan vain viisi viikkoa myöhemmin.
Kaudella 2015-16 Di Francesco johdatti Sassuolon upeasti Italian pääsarjan viidennelle sijalle, mutta päättyneellä sesongilla joukkue tipahti keskikastiin sijalle 12.
Hän on kuitenkin aina saanut kiitosta viihdyttävästä jalkapallosta ja nuoriin pelaajiin luottamisesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn