RoPS-kapteeni odottaa Jänkäderbyä vesi kielellä: ”Meidän tehtävä on rikkoa kemiläisten itseluottamus”
Kuva: Juha Tamminen
Torstaina 18:30 starttaa Veikkausliigan kauden toinen Jänkäderby, kun PS Kemi isännöi Rovaniemen Palloseuraa Sauvosaaressa.
Huhtikuun lopulla RoPS oli kotikentällään vahvempi lukemin 3-1. Tuolloin taistoa oli paikan päällä seuraamassa 1443 silmäparia.
Rovaniemeläisten kapteeni Antti Okkonen odottaa otteluun vahvaa vieraskannatusta ja suurta latausta.
– Henkilökohtaisesti olen odottanut tätä ottelua jo pitkään. Tänään nähdään varmasti tiivis peli, joka tulee olemaan melkoista taistelua alusta saakka. Uskon, että nyt meidänkin pelaajat ymmärtää, että siihen taisteluun pitää olla valmis. Tähän saakka meidän kausi on ollut vähän vuoristorataa, kertoo Okkonen RoPS:n verkkosivuilla.
Torstain kotijoukkue PS Kemi on yltynyt hyvään vireeseen Veikkausliigassa, vaikka viimeisin ottelu päättyikin 0-1-tappioon Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan. Sitä ennen kemiläiset hävisivät edellisen kerran toukokuun lopulla Vaasan Palloseuralle.
Joukkueet lähtevät derbyyn tasapisteissä. Kemi on sarjataulukossa yhden pykälän ylempänä, yhdeksäntenä, paremman maalieron turvin.
Kotijoukkueen tehomiehenä on kunnostautunut slovenialainen Filip Valencic, joka on iskenyt jo kahdeksan maalia tämän kauden pääsarjassa.
– Ehkä alkukauteen verrattuna siellä on vaihdettu jonkin verran pelipaikkoja. Kokonaisuutena Kemi kuitenkin pystyy pelaamaan juuri omilla vahvuuksillaan, Okkonen arvioi.
– Tietenkin heidän ykköshyökkääjänsä Filip Valencic on vaarallinen, mutta varmasti moni muukin heidän kaveri pelaa tällä hetkellä hyvällä itseluottamuksella. Meidän tehtävä ja tarkoitus on lähteä sitä rikkomaan.
Okkosen mukaan henkinen valmistautuminen ei ole ongelma, kun RoPS lähtee hakemaan vieraspisteitä Sauvosaaresta.
– Enpä muista sellaista Kemi -ottelua, jossa intohimon puute olisi ollut ongelma. Toivotaan runsasta vierasyleisöä ja kovaa kannustusta. Ehdottomasti jokaisen kannattaa tulla ainakin tämä vierasmatsi katsomaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin