Urheilutoimenjohtaja vahvisti: Barcelona aikoo hankkia isoja nimiä

FC Barcelonan urheilutoimenjohtaja, Robert Fernandez, on julistanut, että seura aikoo tehdä isoja hankintoja, kertoo ESPN.
Uudelle päävalmentajalle, Ernesto Valverdelle, aiotaan rakentaa erittäin vahva ja iskukykyinen joukkue, jotta Barca välttyisi päättyneen kauden kaltaiselta pettymykseltä. Espanjan La Ligan voitto karkasi Real Madridille ja Mestarien liigassa Barcelona tippui puolivälierissä Juventusta vastaan.
Katalonialaisjoukkueen on huhuttu olevan kiinnostunut kolmesta pelaajasta: Arsenalin Hector Bellerinistä, Paris Saint-Germainin Marco Verrattista ja Borussia Dortmundin Ousmane Dembelestä.
Huhuttujen pelaajien seurat eivät ole kuitenkaan kiinnostuneita myymään kultakimpaleitaan, ja PSG:n entinen jalkapallojohtaja Patrick Kluivert sanoi suoraan, että pariisilaisseura ei päästä Verrattia Barcelonaan tänä kesänä.
On myös epäilty, onko Barcelonalla varaa hankkia kaikki kolme pelaajaa saman siirtoikkunan aikana.
Fernandez lupaili kuitenkin Barcelonan virallisessa lehdessä, että ison luokan hankintoja tullaan tekemään.
– Meillä on paljon tietoa, ja paljon työtä tapahtuu kulissien takana. On itsestäänselvyys, että me aiomme vahvistaa joukkuettamme maailmanluokan nimillä.
Hän myönsi, että pelaajien houkuttelu Barcelonaan on nykyään hankalaa, sillä kilpailutilanne on niin kova. Viime kesänä kuusi uutta miestä allekirjoittivat sopimuksen seuran kanssa, mutta vain puolustaja Samuel Umtiti onnistui todella lyömään itsensä läpi ensimmäisellä kaudellaan.
– Suurin haaste, jonka kohtaamme, on meidän oma loistomme. Monet pelaajat eivät halua tulla tänne, koska he eivät ole varmoja, saavatko he paljon peliaikaa.
– Mutta me olemme tyytyväisiä pelaajiin, jotka hankimmme viime kesänä, sillä uskomme, että tänä vuonna he tulevat ottamaan isoja askelia urallaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan