Yle: Vasta 16-vuotias suomalaislupaus säväyttänyt Bayern Münchenissa – nuorena otettu riski kannatti

Mikäli Suomen A-maajoukkueen apea tie MM-karsintapeleissä on johtanut alakuloon suomalaisen jalkapalloilun tulevaisuudesta, kannattaa katse suunnata kohti juniorifutista.
Menneiden viikkojen aikana olemme saaneet lukea useista onnistumisista juniorityössä, esimerkiksi HJK:n U17-tiimin turnausvoitosta Ranskassa. Hyvät uutiset saivat tänään jatkoa, kun Yle kertoi, että lauantaina Saksan mestaruudesta kamppailevan Bayern Münchenin U17-joukkueen maalia vahtii suomalainen Katriina Talaslahti.
Talaslahti pelaa nyt toista kauttaan Bayernissa. Kauden huipentumiseen valmistautuva Talaslahti on tyytyväinen kehitykseen ja näkee, että kova työ on saanut arvoisensa vastineen.
– Unelmani on aina ollut pelata Bayernissa. Olen nauttinut kaikesta, mitä olen täällä tehnyt, kertoi Talaslahti Ylelle.
– Olemme tehneet todella paljon töitä, että olemme päässeet finaaliin. Nyt on todella hyvä fiilis.
Talaslahti lähti perheineen jalkapallon perässä Saksaan jo 13-vuotiaana. Elämään Saksassa nuorukainen kertoo sopeutuneensa alun koti-ikävän jälkeen hyvin.
Münchenissä suomalainen oli heti noussut Bayernin alle 17-vuotiaiden ykkösmaalivahdiksi. Ajoittaisista polvivammoista kärsineellä Talaslahdella kävi seuravalinnassa tuuri, nimittäin Bayernin naisten joukkueen ykkösmaalivahti on suomalainen Tinja-Riikka Korpela. Korpela on Talaslahden harjoituskaveri, sillä nuorukainen pääsee treenaamaan naisten kanssa.
Korpelasta ja hänen mittavasta kokemuksestaan onkin ollut juniorille valtava hyöty.
– Totta kai hänestä on apua. Häneltä saa hyviä neuvoja, mitä tehdä paremmin tai eri tavalla. Pidämme yhteyttä myös kentän ulkopuolella ja käymme aina välillä kaupungilla, Talaslahti kertoi Ylelle.
Nähtäväksi jää, ottaako Talaslahti tulevaisuudessa 31-vuotiaan Korpelan paikan naisten ykkösveskarina. Ainakin ennusmerkit osoittavat, että siihen on mahdollisuus. Talaslahti on nimittäin tehnyt vuoteen 2019 saakka ulottuvan ammattilaissopimuksen naisten joukkueen kanssa.
Nyt Talaslahti kuitenkin keskittyy lauantain kamppailuun. Turbine Potsdamin hyökkäysyrityksiä vastaan maalivahti valmistautuu pitämällä pään kylmänä.
– En tiedä vastustajan joukkueesta juuri mitään, kun emme ole pelanneet heitä vastaan. Minulle on kerrottu, että heillä on hyvät hyökkääjät. En halua jännittää liikaa, koska silloin oma peli menee huonosti, mutta kyllä aina saa vähän jännittää.
Lue Ylen juttu aiheesta täältä.
Lue myös aikaisempi juttumme HJK:n U17-joukkueen turnausvoitosta täältä.
Tutustu myös juttuumme suomalaisen Leo Wallan Bayern München-visiitiistä täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS