Antonio Conte kertoo totuuden Diego Costan lähdöstä: ”Päätin sen jo tammikuussa”

Kuva: Getty Images
Yksi tämän vuoden suurimmista siirtosaagoista on ollut espanjalaishyökkääjä Diego Costan lähestyvä lähtö Chelseasta.
Costa, 28, oli otsikoissa jo vuodenvaihteessa, kun hänen raportoitiin kiukutelleen Chelseassa, koska hän halusi siirtyä paremman palkan perässä Kiinaan. Manageri Antonio Conte penkitti hyökkääjänsä yhden pelin ajaksi ja elämä jatkui entisellään.
Päättyneellä kaudella Costa iski Chelsealle 20 maalia Englannin Valioliigassa ja auttoi panoksellaan joukkuettaan voittamaan sarjan mestaruuden.
Siirtohuhut jatkoivat kuitenkin jylläämistään läpi kevään, ja Costa leikitteli julkisuudessa itsekin ajatuksella paluustaan vanhaan seuraansa Atletico Madridiin.
Kesäkuussa Costa sanoi, että Conte oli kertonut hänelle tekstiviestillä, ettei häntä kaivattaisi Chelseassa enää syksyllä. Sittemmin espanjalaishyökkääjä on nähty juhlimassa Atleticon paidassa, ja siirron vahvistaminen lienee enää muodollisuuksien päässä.
Kesälomaltaan palannut Conte halusi kuitenkin Daily Mailin haastattelussa tehdä selväksi, että Costa oli tietoinen lähdöstään jo kauan ennen kauden päättymistä.
– Haluan sanoa yhden asian selkeyttääkseni tapausta. Tilanne oli erittäin selkeä tammikuussa seuralle, pelaajalle eli Costalle ja hänen agentilleen, että kun kesäkuu tulee, kaikki olisi ohi. Se oli erittäin selkeää tammikuusta lähtien.
– Tein tämän päätöksen tammikuussa ja kunnioitin päätöstäni. En tehnyt päätöstä kesäkuussa tai toukokuussa. Tein sen tammikuussa. Olen yllättynyt, jos joku on tällä hetkellä yllättynyt päätöksestäni, kertasi Conte.
Hänen mukaansa Chelsean kannattajien ei tarvitse olla peloissaan maalitykki Costan myymisestä. Viikonloppuna lontoolaisseura tiedottikin hankkineensa Costan maanmiehen, hyökkääjä Alvaro Moratan Real Madridista.
– Nyt meidän on rakennettava uusien pelaajien ja niiden pelaajien kanssa, jotka voittivat liigan kahdesti ja päätyivät kerran kymmenenneksi. Yksi pelaaja ei ole tärkeä. Tärkein asia on joukkue, ja nyt on tärkeää olla yhdessä. Emme voi herpaantua vain yhden pelaajan takia.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit