Carlo Ancelotti ohjeistaa Valioliiga-kollegaansa Mestarien liigasta: ”On ostettava paljon hyviä pelaajia”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin päävalmentaja Carlo Ancelotti varoittaa Chelsean manageria Antonio Contea tulevasta Mestarien liigan kaudesta.
Conte luotsasi Chelsean ensimmäisellä kaudellaan Valioliigan voittoon. Moni pitää menestysvuoden yhtenä takuuna sitä, että lontoolaisjoukkueen ei tarvinnut huolehtia peleistä Euroopassa. Toissa kaudella Chelsea oli Englannin pääsarjassa vasta kymmenes eikä siten osallistunut seuraavalla kaudella kansainvälisiin turnauksiin.
Ancelottin mukaan Conten ja Chelsean on hankittava riveihinsä lukuisia laadukkaita vahvistuksia, jotta Valioliigan mestari voi tosissaan kilpailla Euroopan arvostetuimmassa cup-kilpailussa.
Toistaiseksi Chelsealla on enemmän lähtijöitä kuin hankintoja. Pitkäaikainen kapteeni John Terry sekä Nathan Ake, Dominic Solanke ja Asmir Begovic jättivät seuran viime kauden jälkeen. Tilalle on hankittu maalivahti Willy Caballero Manchester Citystä ja keskuspuolustaja Antonio Rüdiger AS Romasta.
Myös ykköshyökkääjä Diego Costa jättänee seuran kesällä, joten Chelsea tarvitsee uutta verta myös maalinteko-osastolle.
– Ensimmäinen ja kaikista ilmeisin asia on se, että Chelsea korvaa Leicesterin Mestarien liigassa, ja tasoero vaikuttaa minusta selvältä, sanoi Ancelotti Corriere dello Sportin haastattelussa Goalin mukaan.
– Chelsean on kuitenkin otettava askel eteenpäin. Viime vuonna Conte voitti Valioliigan käyttämällä samoja pelaajia viikosta toiseen. Siltä joukkueelta löytyi tasoa ja se pärjäsi hyvin, kun sen piti kilpailla vain liigassa. Mestarien liigaa varten heidän on ostettava paljon vahvistuksia ja hyviä sellaisia. Hän tarvitsee lisää kovan tason pelaajia.
Ancelottin mukaan ensi kauden turnauksesta on tulossa huomattavasti kovatasoisempi ja kilpailullisempi. Englannin jättiseurat Chelsea ja Manchester United palaavat taisteluun vanhojen suosikkien Barcelonan, Bayernin, Juventuksen ja Real Madridin rinnalle.
– Kaikkien näiden joukkueiden, myös Paris Saint-Germainin, tavoite on päästä välieriin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä