Gianluigi Buffon lyttäsi ylisuuriksi kasvaneet siirtosummat siteeraamalla isoisäänsä
Kuva: Getty Images
Juventuksen veteraanimaalivahdin, Gianluigi Buffonin mielestä tänä kesänä spekuloiduissa siirtosummissa ei ole enää järkeä. Buffonin mielestä hinnat ovat nykyään ”satunnaisia”.
Buffon nosti taannoisessa haastattelussa esiin Neymarin, jonka on spekuloitu siirtyvän Paris Saint-Germainiin kuluvan kesän aikana. Neymarin siirtohinnaksi on kerrottu 220 miljoonaa euroa.
– Kuulostaa teeskentelyltä, mies totesi.
– Miksi Neymar on 220 miljoonan, eikä esimerkiksi 600 miljoonan arvoinen, Buffon äimästeli.
Vaikka mies oli itse maailman kallein maalivahti vielä tähän kesään saakka, kunnes Manchester City hankki Edersonin, ei Buffon pysty ymmärtämään ostohuumaa. Hän lyttääkin jalkapallobisneksen yllättävällä vertauksella.
– Isoisäni tapasi sanoa, että puhalla puhalla ja lopulta ilmapallo räjähtää, 39-vuotias maalivahti naureskeli.
Viime päivinä useat valioliigavalmentajat ovat vastaavasti päivitelleet hulluiksi menneitä hintoja. Italian maajoukkuemaalivahti ei myöskään ymmärrä, että voiko näin suurille rahamäärille oikeasti saada pelaajasta vastinetta.
– En ymmärrä, että millä tavalla tällaisia pelaajia enää arvioidaan. Tämä tuntuu niin epätodelliselta. Kaikki on lopulta niiden päätettävissä, joilla on rahaa, mies summasi.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin