Hankkiiko Man United Evertonin hiomattoman timantin? – 55 miljoonan euron hintapyyntö esteenä?
Kuva: Getty Images
Manchester United valmistelee Evertonin ja Englannin maajoukkueen keskikenttäpelaajan Ross Barkleyn hieman yllättävää hankintaa, kertoo Calcio Mercato.
23-vuotiaan tulevaisuus Evertonin Goodison Parkilla näyttä epävarmalta, sillä mies ei ole lähteen mukaan suostunut uusiin sopimusneuvotteluihin seuran kanssa. Barkleylla on sopimusta Evertonin kanssa jäljellä vielä vuoden verran.
Tällä hetkellä nivusvaivoista kärsivää Barkleyta on siirtohuhuissa viety muihinkin isoihin seuroihin, muun muassa Chelseaan ja Tottenham Hotspuriin. Calcio Mercato kuitenkin uskoo, että miehen noin 55 miljoonan euron hintapyyntö, sekä huikaiseva palkkatoive on hätistänyt varakkaatkin seurat tiehensä.
Brittilehti The Mirrorin mukaan Manchester Unitedin Jose Mourinho olisi kuitenkin varsin kiinnostunut nuorukaisen palveluksista. Jahka Everton olisi valmis päästämään irti miehestä, joka ei selkeästi halua pelata seurassa, voisi siirto Manchesteriin olla hyvin mahdollinen.
Lähde tosin tähdentää, että edes Mourinhon seura tuskin maksaisi Barkeyn arvioitua markkina-arvoa. Sen sijaan Punaisten paholaisten uskotaan olevan valmiit käyttämään vajaat 25 miljoonaa melko hiomattoman timantin hankintaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä