HIFK-hyökkääjältä suorat sanat: ”Voittaminen tuntuu olevan aika vaikeata tälle joukkueelle”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura ja Helsingin IFK tasasivat lauantaina Veikkausliigassa pisteet lukemin 2-2.
Saku Ylätupa vei rovaniemeläiset varhaisessa vaiheessa johtoon, mutta vierasjoukkue-HIFK:n hyökkääjät Mikael Forssell ja Pekka Sihvola varmistivat, että tauolle mentiin helsinkiläisten johdossa.
IFK:n 2-1-johto kesti aina 85. minuutille saakka, kunnes erotuomari vihelsi RoPS:lle pilkun kulmapotkutilanteessa tapahtuneesta rikkeestä. Isäntien Emeka Eze asteli pallon taakse ja latasi pelivälineen sisään.
Kolme pistettä olisi tehnyt hyvää varsinkin HIFK:lle, joka on yhä sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Lauantain tasapeli oli joukkueelle jo kauden seitsemäs. Tappioita sillä on saman verran ja voittoja vain kaksi.
Helsinkiläiset 2-1-johtoon vienyt Sihvola purki ottelun jälkeen tuntojaan joukkueensa tämänhetkisestä tilanteesta.
– Voittaminen tuntuu olevan aika vaikeata tälle joukkueelle, hyökkääjä pohtii HIFK:n verkkosivulla.
Sihvolan mukaan lauantaina päästettyjen maalien kaltaisia virheitä on nähty Tähtirinnoilta aivan liikaa.
– Kardinaalimokauksia. Aika paljon vastustaja pääsee rankaisemaan niistä. Puolustuspelaaminen oli alkukaudesta hyvää ja ei tullut maaleja omiin, mutta nyt se on käänynyt toisin päin. Ei voi aina päästää vastustajaa johtoon ja päästää tekemään helppoja maaleja. Niin ei voiteta pelejä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä