Kulttipelaaja hämmentää jälleen – siirto uuteen seuraan, lopettamispäätös ja mielenmuutos viikon sisään
Kuva: Getty Images
Italian maajoukkueen entinen hyökkääjä Antonio Cassano, 35, päätti jo lopettaa uransa vain kahdeksan päivää sen jälkeen, kun hän solmi sopimuksen Serie A:han nousseen Hellas Veronan kanssa, kertoo The Guardian.
Cassano oli lehden tietojen mukaan ilmoittanut seuralle, että hän kaipaa perhettään liikaa jatkaakseen.
Muun muassa AS Romaa ja Real Madridia edustanut Cassano on ehtinyt pelata Veronan väreissä kaksi harjoitusottelua, joissa hän on onnistunut raporttien mukaan hyvin.
Viikonloppuna Verona tiedotti, että Cassano pitää lehdistötilaisuuden maanantaina. Huhut hyökkääjän lopettamisesta olivat kiirineet jo pitkälle, ja moni odotti, että hän vain vahvistaa asian virallisesti.
Kaikkien yllätykseksi Cassano ilmoittikin, että hän onkin päättänyt jatkaa uraansa. Hän vahvisti, että lopettaminen kävi hänen mielessään, mutta sanoi, että hänellä oli vain heikko hetki, josta äkkipikainen päätös sai alkunsa.
– Tänä aamuna minulla oli heikko hetki, niin sanottu pudotus, mutta sitten ajattelin asiaa uudestaan. Jos olisin vienyt loppuun tämän aavistuksen, niin se olisi ollut katastrofaalinen valinta. Olen mennyt aavistusteni mukaan liian useasti urallani, sanoi Cassano lehdistötilaisuudessa.
– Minulle tuli yllättäen ikävä perhettäni ja tunteellisuus otti minusta vallan. Nyt haluan kuitenkin pelata hienon kauden. Olen pudottanut jo seitsemän kiloa ja olen täysin motivoitunut. Älkää ärsyyntykö tästä, kahden pelin jälkeen unohdamme jo tämän kaiken.
Verona lupasi samalla, että se aikoo tuoda Cassanon perheen lähemmäksi hänen uutta kotikaupunkiaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan