Lähde: Championshipin Aston Villa kieltäytyi FC Sevillan ostotarjouksesta – seuralla hallussaan todellinen jalokivi
Kuva: Getty Images
Championshipin puolella pelaava Aston Villa ei hyväksynyt FC Sevillan siirtotarjousta seuran puolustajasta, kertoo The Sun.
Monet odottaisivat brittien kakkostasolla olevan joukkueen myyvän pelaajansa Espanjan La Ligaan heti mahdollisuuden tullen. Mutta Aston Villan Jordan Amavi on ollut myös muiden suurseurojen, kuten Paris Saint-Germainin, sekä Monacon tähtäimessä.
Aston Villan odotetaan saavan noin 12 miljoonaa euroa, jahka seura myisi puolustajan. Lähde kertoo, että vaikka miehen siirtoa johonkin Euroopan eliittiseuroista on ennakoitu, on nuorukaista silti peluutettu Championshipissä. Syyksi tähän epäillään Aston Villan johtajan, Steve Brucen tavoitetta kerätä varoja tasaisesti joukkueille.
Seuran puheenjohtaja Tony Xia on aiemmin väittänyt kieltäytyneensä 28 miljoonan euron tarjouksesta Amavista jo vuoden alussa. Aston Villan pohditaan pyrkivän korottamaan ranskalaisen arvoa mahdollisimman suureksi, ennen kuin hänet myydään.
Parhaimmillaan OGC Nicestä kaksi vuotta sitten hankittu Amavi voi osoittautua Aston Villalle erittäin kannattavaksi kaupaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin