Leicesterin omistaja syytettynä 370 miljoonan euron korruptiosta
Kuva: Getty Images
Valioliigaseura Leicester Cityn omistaja ja rahoittaja King Power -yritys on joutunut korruptiosyytteiden kohteeksi kotimaassaan Thaimaassa, kertoo The Guardian.
Matkailun ympärillä pyörivään verovapaaseen kauppaan perustunut King Power hankki Leicesterin noin 44 miljoonan euron hinnalla vuonna 2010. Yhtiö otti seuralle valtavan, yli 110 miljoonan euron lainan, jolla hankittiin uusia pelaajia, maksettiin palkkoja ja paikkailtiin aiempia taseita. Velkoja lyhennettiin vuoden 2016 valioliigamestaruuden jälkeen.
King Powerin tulevaisuus voi kuitenkin olla vaakalaudalla, mikäli yhtiön hallituksen puheenjohtaja Vichai Srivaddhanaprabha ja hänen poikansa Aiyawatt todettaisiin syyllisiksi väitetystä veropetoksesta ja korruptiosta.
Lähde kertoo, että yritys olisi jättänyt valtavan verotaakan maksamatta. Thaimaassa syyttäjä on esittänyt, että väitetysti maksamatta jäänyt noin 370 miljoonan euron summa takavarikoitaisiin yrityksen pankkitileiltä valtion toimesta.
King Power on suuri tekijä muun muassa monille suomalaisille niin ikään tutun Bangkokin Suvarnabhumin lentokentän verovapaiden tuotteiden vähittäiskaupassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn