Lukas Podolski paljasti, miksi hän valitsi Japanin ennemmin kuin Kiinan – ”Ero on kuin yöllä ja päivällä”
Kuva: Getty Images
Galatasaraysta japanilaiseen Vissel Kobeen siirtyvä Saksan maajoukkuelegenda Lukas Podolski kertoi Bildin vakiokolumnissaan, miksi hän päätti lähteä Japanin, eikä Kiinaan, toisin kuin monet muut.
32-vuotiaalla Podolskilla on takanaan pitkä ura Euroopan kentillä. Kuten useat muutkin euro-pelaajat, myös Podolski päätti lähteä Aasiaan vanhemmilla päivillään.
Vuoden alussa Beijing Guoanin kerrottin havittelevan Podolskia. Mies kuitenkin yllätti kaikki lähtemällä vielä kauemmas itään.
Pohtiessaan seuravalintaansa Bildissä mies toi esiin muutaman päätökseen erityisesti vaikuttaneen seikan. Podolski kertoi, että tapa, jolla seuroja pyöritetään Kiinassa ei ollut hänelle mieluinen.
Podolskin mukaan japanilaiset pyörittivät toimintaa samalla tavalla ammattimaisesti kuin Saksassa tehdään. Kiinassa sen sijaan Podolski ei tuntenut oloaan kotoisaksi, vaan ennemminkin aliarvostetuksi.
– Se, mitä kulissien takana tapahtuu on aivan käsittämätöntä, Podolski kertoi.
– Japanilaiset ovat huomattavasti enemmän vakavissaan toiminnan kanssa. Ero japanilaisien ja kiinalaisien seurojen välillä on kuin yöllä ja päivällä, kärkihyökkääjä summasi
Lisäksi Podolski pohti FC Kölnin Tony Modesten tilannetta. Modesten on vastaavasti kerrottu pakkaavan laukkunsa ja lähtevän kohti Itä-Aasiaa.
– Näissä jutuissa tulee aina olemaan parvi konsultteja, jotka haluavat palan kakusta. Mutta katsotaan miten käy. Toivottavasti seurat toimivat oikein hänen tapauksessaan, Podolski päätti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”