Valioliigapomon outo kommentti herätti reaktion omassa pelaajassakin – ”Kiitos rehellisyydestäsi!”

West Ham United tiedotti tiistaina hankkineensa Englannin maajoukkueen maalivahdin Joe Hartin yhden vuoden lainasopimuksella Manchester Citystä.
Lontoolaisjoukkueen puheenjohtaja David Sullivan iloitsi Hartin saapumisesta West Hamiin seuran verkkosivuilla. Sullivan kertoi tiedotteessa, että Hart on paras maalivahti, jonka kanssa hän on ikinä työskennellyt.
Yhtäkään peliä Hart ei ole vielä Hammersin maalilla ehtinyt torjua, mutta Sullivan oli hankkimassa häntä jo vuonna 2009 Birmingham Cityyn.
– Olen työskennellyt tämän siirron parissa jo joidenkin kuukausien ajan. Joen näkeminen West Ham Unitedin paidassa on erittäin mieleistä. Odotan, että hänestä tulee mahtava pelaaja tälle seuralle enkä malta odottaa, että näen hänet ensimmäistä kertaa Hammersin paidassa London Stadiumilla, kertoi Sullivan.
West Hamia vuodesta 2013 edustanut espanjalaismaalivahti Adrian ei selkeästi ollut tyytyväinen seurapomonsa antamaan lausuntoon. Hän päätti muistuttaa Sullivania siitä, että sekä hän itse että Darren Randolph ovat yhä valmiina taistelemaan peliajasta.
– Kiitos rehellisyydestäsi! Mutta sinulla on silti kaksi mahtavaa ammattilaista, jotka arvostavat, taistelevat ja puolustavat tätä (West Hamin) merkkiä, kirjoitti Adrian Twitter-tililleen viitaten Sullivanin tiedotteeseen. Katso twiitti alta. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa