120-vuotias HIFK voitti omilla aseillaan – kannattajat antoivat osansa: ”Eroa Muurinen”
Kuva: Juha Tamminen
Perinteikäs HIFK vietti lauantaina 120-vuotisjuhlaa pelaamalla Veikkausliigassa RoPS:a vastaan. Pekka Sihvolan onnenkantamoinen toi IFK:lle ja päävalmentaja Antti Muuriselle helpottavan kotivoiton.
RoPS oli ensimmäisellä puoliajalla selvästi hallitsevampi osapuoli, mutta vaaralliset tekopaikat jäivät uupumaan. IFK puolusti kurinalaisesti kapellimestarinaan toppari Tuomas Aho, joka tuli hiljattain auttamaan vanhaa seuraansa säilyttämään sarjapaikkansa, lue Ahon miettet pelistä täältä.
IFK:n hyökkääminen oli todella vaisua koko ottelun ajan muutamaa vastahyökkäystä lukuun ottamatta. IFK:n voittomaalikin oli melkoinen onnenkantamoinen, mutta sitäkin tärkeämpi säilymishaaveiden kannalta. Pekka Sihvola laukoi 16-rajan ulkopuolelta ja pallo otti kimmokkeen ja meni maaliin.
Maalin jälkeen RoPS halvaantui ja hyökkäämisestä tuli puskemista. Rentous hävisi ja IFK pääsi paremmin peliin mukaan. Juhlaottelua pelannut IFK taisteli ottelun viimeiset hetket niillä eväillä, joilla se nousi vuonna 2015 Veikkausliigaan ja joiden avulla se on sarjassa säilynyt. Jokainen tähtirinta pelasi joukkueelle ja antoi kentällä kaikkensa.
IFK:n kannattajat kannustivat omiaan todella upeasti läpi ottelun, kuten aina. Päävalmentaja Muuriselle tehty lakana, jossa luki ”Eroa Muurinen!” oli paikallaan ja kannatuslauluissa muistettiin antaa omansa myös rakkaalle veriviholliselle HJK:lle.
Ottelun ilmoitettu yleisömäärä oli 4705, joka on selvästi päälle IFK:n yleisökeskiarvon. Tyhjiä paikkoja Telia 5G Areenalla oli silti harmillisen paljon juhlaotteluksi. IFK nousi voiton myötä 20 pisteeseen. Eroa kymmenentenä olevaan PS Kemiin on enää neljä pistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta