Manchester Unitedin entinen meksikolaishyökkääjä Javier ”Chicharito” Hernandez muistelee, miten Unitedin joukkue reagoi, kun legendamanageri Sir Alex Ferguson kertoi lopettavansa uransa vuonna 2013.

Hiljattain Valioliigaan, West Hamin riveihin, palannut Hernandez, 29, kohtaa vanhan manchesterilaisjoukkueensa sunnuntaina Englannin pääsarjan avauskierroksella.

Chicharito pelasi ManU:ssa vuosina 2010-2015 tehden 59 maalia Unitedille 158 ottelussa.

Meksikolaisen mukaan hänen ja Fergusonin välille kehittyi erityinen suhde, kun hän pelasi skottimanagerin alaisuudessa. He voittivat muun muassa kaksi Valioliigan mestaruutta yhteisenä aikanaan Manchesterissa.

Kaksi vuotta Fergusonin lopettamisen jälkeen Unitedin silloinen manageri Louis Van Gaal myi Hernandezin Bayer Leverkuseniin tämän vietettyä kauden lainalla Real Madridissa.

Sunnuntaina Chicharito palaa vanhalle kotistadionilleen Old Traffordille. Ottelun lehdistötilaisuudessa hän kertoi, mitä hänen mielessään liikkui, kun Ferguson kertoi jäävänsä eläkkeelle.

– En odottanut sitä laisinkaan. Kukaan ei odottanut sitä. Se oli hyvin outoa. Olimme kaikki shokissa. Se oli hänen elämänsä, sanoi Hernandez The Mirrorin mukaan.

– Hän oli se manageri, joka toi minut tänne ja avasi minulle oven Eurooppaan. Hän antoi minulle useita mahdollisuuksia elää unelmaani.

Hernandezin mukaan kaikki tiesivät kuitenkin sisimmässään, että Fergusonin aikakausi loppuisi jonain päivänä.

– Me kaikki tiesimme, että muutos on tulossa. Emme voi olettaa, että 26 vuotta valmentanut manageri – kaikkien aikojen paras manageri, joka on saavuttanut kaiken, vaihtanut joukkuettaan ja pelaajiaan joka toisena vuotena, jopa taustajoukkojaan – emme voi olettaa, että hän jatkaisi ikuisesti. Muutos oli aina tulossa.