Gianluigi Buffon paljasti seurat, jotka hän haluaa kohdata Mestarien liigassa
Juventuksen maalivahti Gianluigi Buffon kertoi, että tahtoo kohdata ainkain Celticin Mestarien liigassa. Syyksi tälle Buffon kertoo ”sähköisen tunnelman”. Lisäksi italialaismaalivahti listasi seuroja, joiden kanssa hän tahtoisi vielä testata itseään.
Mestarien liigan lohkovaiheen arvonta suoritetaan tänään alkuillasta. Jokaiseen lohkoon arvotaan neljä joukkuetta.
Celtic selvitti tänä vuonna tiensä Mestarien liigaan karsintojen kautta. Viimeisessä otteluparissa Celtic kaatoi Astanan yhteislukemin 8-3.
Juventuksen ja Celticin viimeisin kohtaaminen on vuodelta 2001. Silloin Juventus voitti Celticin tylyin 5-0-lukemin. Uransa ehtoopuolella oleva Buffon kertoi, että tahtoo kokea unohtumattomia asioita todennäköisesti viimeiseksi jäävällä kaudellaan.
– Mestarien liigassa pelaaminen mahdollistaa upeiden stadionien näkemisen ja hienoja seuroja vastaan pelaamisen. Nuorempana asiat ottaa annettuna, mutta näin vanhempana sitä alkaa ymmärtää, että nämä kokemukset eivät välttämättä enää toistu, Buffon pohti.
– Tahdon vielä testata itseäni ainakin Real Madridin Santiago Bernabeulla ja Barcelonan Camp Noulla. Lisäksi tahdon yhden erityisen illan Manchester Unitedin Old Traffordilla. Eritoten haluan kuitenkin kokea Celtic Parkin sähköisen tunnelman, konkarimaalivahti luetteli.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”