Jensenin veljekset saivat uuden joukkuekaverin Huuhkajista – puolustaja siirtyy Hollantiin lainalle
Kuva: Getty Images
Englannin Mestaruusarjassa pelaavan Nottingham Forestin suomalaispuolustaja Thomas Lam siirtyy vuoden lainasopimuksella Hollannin Eredivisien FC Twenteen. Suomen A-maajoukkue kertoi siirrosta Twitter-tilillään.
Lam, 23, siirtyi Nottinghamiin viime kesänä hollantilaisesta PEC Zwollesta ja aloitti uransa Englannissa vauhdilla. Hän iski kaksi osumaa kahdessa ensimmäisessä pelissään ja pelasi kaiken kaikkiaan 19 ottelua Mestaruussarjassa, mutta kauden jälkimmäisen puoliskon hän istui käytännössä kokonaan penkillä.
Maaliskuussa seuraan saapunut manageri Mark Warburton ei ole peluuttanut suomalaispuolustajaa yhdessäkään virallisessa ottelussa.
Lamin viimeisin ottelu Nottinghamin edustusjoukkueen paidassa oli helmikuussa 1-5-tappiossa Norwichia vastaan.
Twentessä suomalaispuolustajaa odottavat hänen maanmiehensä, veljekset Richard ja Fredrik Jensen. Veljeksistä nuorempi, Fredrik, 19, nostettiin viime viikolla Huuhkajiin loukkaantuneen Joel Pohjanpalon tilalle MM-karsintaotteluihin Islantia (2.9.) ja Kosovoa (6.9.) vastaan. Myös Lam valittiin mukaan maajoukkueeseen.
Thomas Lam siirtyy vuoden lainasopimuksella FC Twenten riveihin! Onnea uuteen haasteeseen Thomas
#Huuhkajat
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
