Jürgen Klopp valotti Liverpool-hyökkääjän tulevaisuutta: ”En voi luvata, että kaikki ovat onnellisia”
Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin mukaan Divock Origilla on yhä paikka hänen joukkueessaan, vaikka belgialaishyökkääjä onkin jäänyt alkukaudesta vähälle vastuulle.
Origi, 22, jätettiin kokonaan kokoopanon ulkopuolelle, kun Liverpool voitti Mestarien liigan viimeisen karsintakierroksen jälkimmäisessä osassa Hoffenheimin 4-2 ja eteni lohkovaiheeseen yhteistuloksella 6-3. Hän ei ole myöskään ollut avauksessa yhdessäkään tämän kauden ottelussa.
Aiemmin tällä viikolla Origin huhuttiin lähtevän lainalle, mutta Kloppin mukaan Liverpool ei aio tehdä muutoksia hyökkäysosastoonsa, ellei seuraan ole tulossa vielä pelaajia muualta.
– En voi luvata, että ihmiset ovat onnellisia joka päivä. Meillä on 31. päivään asti aikaa tehdä päätöksiä, mutta juuri nyt, tässä tilanteessa, mitään ei ole tapahtumassa, sanoi Klopp Liverpool Echolle.
– Dominic Solanke, minulla ei ole epäilystäkään hänen kyvyistään, hän on suoriutunut toistaiseksi erittäin hyvin. Divock Origi ei ole antanut minulle mitään syytä jättää häntä kokoonpanon ulkopuolelle, mutta säännöt ovat säännöt, ja minä puhuin jo hänelle.
– Daniel Sturridge pelasi parhaan harjoituskautensa minun aikanani. Hänelle tuli pieni loukkaantuminen, hän palasi nopeasti ja pelasi ihan kelvollisen ottelun Crystal Palacea vastaan.
– Kaikki pelaajat tulevat saamaan mahdollisuutensa. Ensi viikosta en osaa sanoa, mutta jos kukaan ei ole tulossa, niin kukaan ei ole lähdössäkään.
– Voin luvata, että autan heitä kaikkia ottamaan seuraavan askeleen heidän kehityksessään. Tässä on kyse pelkästään jätkistä eikä siitä, että minä sanon jollekin, että ”tulet pelaamaan seuraavassa kymmenessä pelissä”.
– Pelaajia tulee loukkaantumaan, niin se vain menee. Me emme suunnittele kenenkään myymistä, ja ottaen huomioon ottelumäärän on epätodennäköistä, ettei meille tulisi loukkaantumisia, joten meidän on varauduttava siihen.
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen