Nykyään Ykkösen AC Oulua edustava keskuspuolustaja Akseli Kalermo on ehtinyt nähdä ja kokea lyhyellä urallaan jo paljon.

Oulun Luistinseurasta 16-vuotiaana ruotsalaiseen Brommapojkarnaan siirtynyt Kalermo, 20, vietti vuoden myös Italian Serie A:n Atalantan organisaatiossa.

Vuonna 2015 hän palasi Suomeen Rovaniemen Palloseuraan, josta hänen matkansa jatkui ensin lainapestin myötä ja myöhemmin vakituisella sopimuksella AC Ouluun.

Kalermo muisteli aikoja ulkomailla AC Oulun ACIAA-nettilehdessä.

– Ulkomailla pelaaminen on opettavaista tosi monella tapaa. Ruotsissa opin lähinnä harjoittelun kovuuden ja asumaan ilman perhettä. Italiassa taas opin elämään täysin erilaisessa kulttuurissa. Valitettavasti reväytin pian siirron jälkeen nivuseni.

Suomalaispuolustajan oma ura ei ikinä lähtenyt kunnolla käyntiin Italiassa, mutta osa hänen silloisista pelikavereistaan palloilee nykyään jo hieman isommissa ympyröissä.

– Sillä välillä, kun olin kuntovalmentajan kanssa kahdestaan salilla, hankki seura kaksi topparia paikkaamaan loukkaantumisia. Toinen heistä pelaa tällä hetkellä Serie B:ssä (Italian 2. korkein sarjataso), ja toinen mun silloinen uusi naapuri Franck Kessie, jonka kanssa käytiin yhdessä italian kielen tunneilla, taisi mennä myydyksi vähän aikaa sitten AC Milaniin 30 miljoonalla eurolla.

Kalermo pääsi näyttämään taitojaan myös Atalantan edustusjoukkueessa. Hänen ensimmäiset harjoituksensa miesten kanssa olisivat kuitenkin voineet sujua paremminkin.

– Pelattiin loppupeliä ja taklasin yhtä kokenutta pelaa siten, että se joutui poistumaan kentältä fysioiden kanssa. Menin myöhemmin ojentamaan kättä ja pyytämään anteeksi, vastaukseksi sain räkäklimpin jalkojen juureen ja kylmän katseen.