Brassilegendalta kova arvio: Neymar ei nouse maailman parhaaksi PSG:ssä
Kuva: Getty Images
Brassitähti Neymar siirtyi ennätyssummalla kesän aikana FC Barcelonasta PSG:n riveihin. Siirto on saanut niin ylistystä kuin kritiikkiäkin osakseen.
Puhetta on riittänyt siitä, mikä Neymarin todellinen syy siirrolle oli. Useissa lähteissä on puhuttu siitä, että Neymar halusi uuden haasteen. Lisäksi on puhuttu myös siitä, kuinka Neymar voisi nousta PSG:ssä lopullisesti samaan tähtikategoriaan Cristiano Ronaldon ja entisen pelikaveri Lionel Messin kanssa.
Brasilialainen jalkapallolegenda Romario ei kuitenkaan usko, että siirto PSG:hen oli välttämättä oikea ratkaisu, mikäli Neymar haluaa nousta maailman parhaaksi pelaajaksi.
– Kaikki haluavat tulla maailman parhaaksi ja Barcelonassa se on mahdollista. Pariisissa se tulee olemaan todella vaikeaa, Romario sanoi espanjalaiselle El Pais -lehdelle.
Siirto PSG:hen tuo myös sievoisen summan Neymarin pankkitilille. Palkka tuskin ainakaan vähensi Neymarin haluja siirtyä pois Barcelonasta. Tulevat vuodet kertovat, kuinka fiksu liike siirto Parisiin lopulta oli.
– Elämässä tärkeintä on olla onnellinen, eikä vain taloudellisesta näkökulmasta, Romario totesi.
Lähde: Calcio Mercato
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”